Maailman pienin auto: Peel P50

Maailman pienin auto: Peel P50

Toisinaan liikenteessä näkee Smart Fortwo -autoja, jotka ovat hämmästyttävän pieniä verrattuna tavallisiin henkilöautoihin. Joillekin tulee heti ensimmäisenä mieleen auton turvattomuus ja jotkut saattavat päivitellä, kuinka se pärjää liikenteessä 70 hevosvoimallaan. Smart-auto ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi kovinkaan pieni, sillä on olemassa yksi auto, joka on vain puolet Smart Fortwon pituudesta. Kyseessä on Peel P50, joka esiteltiin vuonna 1962 ja jonka sloganiksi esiteltiin “melkein halvempaa kuin käveleminen”. Se oli silloin maailman pienin auto ja sitä se on edelleenkin.

Mikäli autoa ei 60-luvulla nähnyt, on siihen nyt tulossa uusi tilaisuus, sillä sitä ollaan tuomassa takaisin tuotantoon. Mansaarelta käsin toimiva yritys lakkasi valmistamasta näitä sympaattisia pikkuautoja vuonna 1969, mutta se on saanut nyt lisärahoitusta ja toimintaa ollaan jälleen hiljalleen käynnistämässä uudelleen. Uusi P50 tulee maksamaan noin 15 000 euroa, joka on parituhatta euroa enemmän kuin Smart Fortwon edullisin malli. Alkuperäinen Peel olisi tämän päivän rahassa maksanut noin kaksituhata euroa.

Peel P50 on aivan oikeasti todella pieni ajoneuvo, sillä sen sisään mahtuu juuri ja juuri yksi henkilö kuljettamaan sitä. Tavaraa sillä ei voi kuljettaa, toisista matkustajista puhumattakaan. Kyseessä on todella kulkuneuvo, joka on tarkoitettu yhden ihmisen tehokkaaseen liikkumiseen ahtaassa ympäristössä. Lisäksi auto painaa 58 kiloa, joka tarkoittaa sitä, että sen kuljettaja saattaa hyvinkin olla painavampi kuin itse auto. Vaikka auton malli on suunniteltu 60-luvulla, on siinä kuitenkin joitain moderneja ominaisuuksia. Sen moottori sijaitsee keskellä autoa kuljettajan vieressä hieman samaan tapaan kuin Ferrari 458 -mallissa. Lisäksi uuteen Peeliin on lisätty muutamia sellaisia tarpeellisia ja turvallisuutta lisääviä ominaisuuksia, jotka vastaavat paremmin nykyajan tarpeita. Tällä kertaa Peel tarjoaa myös sähköisen version autosta, mikäli sähköautot kiinnostavat.

Turvallisuus on yksi suurimmista kysymyksistä Peelin kohdalla, sillä P50 katoaa hyvin helposti esimerkiksi edessä ajavan rekan kuolleeseen kulmaan. Mikäli kolari osuisi kohdalle, voisi se saada aikaa todella rumaa jälkeä. Toisaalta Peelillä ei ole tarkoituskaan ajaa pitkiä matkoja moottoriteillä, vaan se on mitä näppärin kaupunkiauto, jonka pysäköiminen on helppoa missä vaan. Noin 15 000 euron hintaan monet muut autot tarjoavat huomattavasti enemmän erilaisia ominaisuuksia, mutta toisaalta mikään muu auto ei mahdollista auton säilyttämistä olohuoneessa, sillä se todella mahtuu tavallisesta oviaukosta sisään. Tämä jos mikä on jännittävää ja houkuttelee varmasti sellaisia ostajia, joilla on jo olemassa yksi tavallinen auto ja jotka haluavat kokeilla jotain erikoista. Peelin ilmestyminen katukuvaan tulee miellyttämään myös Smart-autojen omistajia, sillä niiden rinnalla Smartitkin näyttävät valtavilta katumaastureilta.

freddo